Vaaleanpunaisia unelmia

Eräässä sisustuslehdessä mainostettiin ihanaista torkkupeittoa, joka oikein houkutteli kietoutumaan hempeän sävyiseen syliinsä. Niinpä minä siihen ihastuneena suunnistin lankakauppaan ja päätin virkata itselleni ikioman peiton. Oma versioni valmistuu ns. isoäidinneliöistä, joita itse kutsun tuttavallisemmin mummola-neliöiksi. Niitä olen ahkerasti virkkaillut kesän sateisina työpäivinä, kun asiakkaita on ollut vähemmän liikkeellä. Työkaverit ovat saaneet seurata vierestä, miten lappu toisensa jälkeen on valmistunut. Nyt on valmiina noin kahdeksankymmentä mummola-neliötä ja aika monta on vielä tekemättä. Tarkoitus olisi yhdistää laput luonnonvalkoisella langalla ja virkata peittoon pitsinen reuna. Ihmeellistä kylläkin virkkausinnostusta riittää edelleen, eikä tästä ole tullut ikuisuusprojektia, niin kuin tämän kokoluokan neulomuksista ja virkkauksista yleensä. Odotan vain hetkeä, kun itse saan käpertyä omaan hemppis-peittoon.

Lapsuudessa syksyisin suunnattiin laukkukauppaan ostamaan reppua, jossa pieni koululainen kantoi ylpeänä aapistaan. Myös tulevalle syksylle halusin itselleni uuden kassin koulutietäni ilostuttamaan. No, tietenkin ompelin kassin itse omasta kankaasta. Valitsin pohjaksi beigen markiisikankaan, jotta vaaleanpunaiset perhoset erottuvat siitä hyvin. Kassikorun valmistin kirppikseltä löytyneistä virkatuista kukkasista ja vanhasta napista. Kassi valmistui todella näppärästi, kun ihanainen ystäväni Elsi suunnitteli perhoskassien ompeluprosessin uusiksi. Vaatetusalaa opiskelleena hänellä on enemmän kokemusta ompelemisesta ja näin ollen minä saan nyt valmistettua kassin vähemmillä ompeluvaiheilla. Myös kassin sisäosa on siistimpi, kun saumat jäävät piiloon. On se mukavaa, kun ystäviltä saa aina tarvittassa apua :)