29.2.2008

Pilkkuja ja lintusia...

Olen ollut taas blogi-pimennossa, kun koneeni alkaa olla huollon tarpeessa... tai kenties olisi aika hankkia jo uusi. Mutta kuluneen ajan olen käyttänyt tehokkaasti hyödykseni, kun koulussa olemme työstäneet omaa mallistoa. Niinpä olen suunnitellut ja piirrellyt uusia kuvioita kasseihini ja pussukoihin. Nyt en malta odottaa, että pääsen painamaan kangasta ja ompelemaan kaikkea kivaa uusista karuselli- ja lintukuoseistani.
Tein jo ensimmäiset kokeilut tästä slaavilaisuudesta vaikutteita ottaneesta linnusta. Saan painettua sitä metrikankaana, joka sopii hyviin pieniin kukkaroihin ja meikkipussukoihin. Kuvion saa yksittäin myös hieman suurempana, jonka olen yhdistänyt toisessa pussissa pilkkukuosiin. Nyt minulla on myös painoseula pilkkukuosia varten, niin saan tehtyä pilkkukangasta kaikenvärisenä... tarpeen ja mielihalujen mukaan. En ole onnistunut löytämään kangaskaupoista kivan värisiä pilkkukankaita, joten tuumasin, että parasta on tehdä niitä itse.
Ensi viikko on hiihtolomaviikko, mutta reippaana tyttönä päätin mennä töihin... mutta iltaisin on onneksi aikaa ommella. En vaan tiedä minne minä oikein mahdun näiden kaikkien pussukoitteni kanssa. Olen tässä tuumaillut, että voisin pitää piakkoin blogi-arpajaisetkin, joten olkaahan kuulolla :)

22.2.2008

Ripaus vihreää

Kyllä kevättä alkaa olla jo ilmassa... päivä on pidentynyt ja on ollut ihanan aurinkoisia päiviä (jolloin myös kaikki pölyt näkyvät nurkissa.) Kevään lähestyminen ja valoisuus saavat aikaan sen, että alan haalimaan ympäristööni raikkaampia ja piristäviä värejä. Pirtsakka vihreä yhdistettynä raikkaan valkoiseen on aina tähän vuoden aikaan minun lempivärini.

15.2.2008

Satuja ja ruususia

Pitkästä aikaa taas koneella... olen ollut tällä viikolla opintomatkalla Viron Tartossa, jossa järjestimme Aika -minitekstiilinäyttelyn paikallisten opiskelijoiden kanssa. Näyttely on ihastuttavassa, vanhassa pitsihuvilassa, josta laitan myöhemmin kuvia tänne. Pieni pala avajaistunnelmista löytyy gallerian linkistä. Myös Tarton vanhan kaupungin rakennukset olivat näkemisen arvoisia ja tunnelma oli ikimuistoinen.
Kun matkustaa mukana on oltava pientä tekemistä... linja-autossa aika kuluu paremmin, kun virkkailee ja lukee lehtiä. Itsellä oli mukana villalankaa, josta virkkailin pieniä kukkia koristeiksi pipoihin ja kasseihin.
Tällä kertaa iltalukemisena on vanha satukirjani Pilvipaimen, joka sisältää Marjatta Kurenniemen kauneimpia satuja. Kaivelin pitkästä aikaa esille tämän kirjan, jonka kannesta voi jo päätellä, että tämä oli pienenä ehdottomasti suosikkini. Ja on mukava huomata kuinka saduilla on edelleen sama vaikutus: ennen nukkumaanmenoa on helppo rauhoittua, kun lukee tutun tarinan... ja tuntuu kuin palaisi hetkeksi taas takaisin lapsuuteen.

4.2.2008

Kangasostoksilla...

Kevätmieli alkaa vähitellen jo heräillä... innostun ihanista mekoista ja tunikoista, joita on ilmestynyt vaatekauppojen rekkeihin. Keväisiä kuoseja ja hempeitä värejä. Myös japanilaisten lehtien ihanuudet ja Matroskinin ompelemat kauniit tunikat saavat minutkin innostumaan.
Tänään tein tutkimuksia kangaskaupan hyllyillä ja pengoin palalaatikoita... etsiskelin suloisia kankaita minun tuleviin tunikoihin. Pari kangasta lähtikin mukaani, joita voi sopivasti yhdistellä keskenään. Toisessa kukkivat pienoiset kukat ja toinen kuosi on hillitympi, kuitenkin siinä on ripaus kimalletta tuomassa pientä juhlavuutta. Onneksi ystäväni on lupautunut suunnittelemaan ja ompelemaan minulle uuden tunikan, jos itselläni ei ole aikaa semmoista toteuttaa. Innoituksen lähteenä on ollut myös tämä japanilainen mekko, joka miellyttää minua kaikessa yksinkertaisuudessaan... olisipa pian jo kesä.

1.2.2008

Pala arkea...

Tämän viikon olen puuhastellut kangaspuiden äärellä. Koulussa työnalla on asiakastilaus, jota varten olen laittanut kangaspuihin loimen näytteitä varten... näin testataan tekstiiliin sopivia värejä ja lankoja. Loimen laitto puihin on välillä aikaa vievää puuhaa, mutta työ palkitsee tekijänsä; aina on niin mukavaa päästä kutomaan.
Tässä näytekankaassa sidoksena on loimi- sekä kudevaltainen pomsi, johon olen testaillut erisävyisiä violetteja ja liloja puuvillalankoja. Eli tässä pala minun arkeani...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...