27.7.2008

Kurkistus historiaan

"Ei makeaa mahan täydeltä", kuuluu vanha sanonta. Taitaa kesälläkin olla samat kujeet mielessä, kun säitä säätelee. Helli meitä muutamalla aurinkoisella päivällä, mutta nyt taas ei tarkene hameessa ilman sukkiksia... hrrrr. Leivinuunissa rapsahtelee ja paukkaa pitkästä aikaa, kun halot siellä iloisesti palavat lämpöä tuoden.
Kuitenkin kesästä tulee nauttia sen suomissa puitteissa. Kotipitäjästä Sotkamosta löytyy Tervajärven talomuseo, jonka historia ulottuu ainakin 1700-luvun alkupuolelle. Teimme eilen sukulaisten kanssa kotiseuturetken ja tutustuimme talon miljööseen. Mummoni Lempin sisko on ollut talon miniä ja näin ollen äitikin on viettänyt pikkutyttönä öitä talon kauniissa kammareissa. Päärakennus on rakennettu vuonna 1866, jonka tarinoita tilan nykyinen emäntä kertoili ja muisteli yhdessä mummon kanssa.

Huoneet olivat sisustettu 1950-luvun hengessä ja paljon siellä riittikin ihmettelemistä sekä ihasteltavaa. Kauniita vanhoja huonekaluja, ajanmukaisia astioita ja sen ajan arkeen kuuluvia esineitä... paljon patinoitunutta pintaa ja elämisen jälkeä.

Mummon sisko Martta löytyy kuvasta takarivistä kolmas vasemmalta. Ympärillä talon muuta perhettä.

22.7.2008

Sadepäivän lätinää

En tiedä onko tämä yleinen fiilis, mutta tänään tuntui ihan syksyltä. Piti survoa villasukat kumppareihin, kaivella hameen kanssa jalkaan ne paksummat sukkahousut ja jopa kietoa villaliina kaulaan, kun huristelin pyörällä töihin. Olo on kuin syyskuussa konsanaan… höh, ja nyt pitäisi olla heinäkuu :( Viikonloppuna yritin kyykkiä mummolan mansikkapenkissä, mutta marjan poski vasta hieman punoittaa, niinpä oman maan satoa pitää vielä Kainuun korkeuksilla odotella. Löysin kuitenkin muutamia metsämansikoita ensihätään… ja kovasti olen Kuopion torilla ohi kävellessä haaveillut mansikkatuokkosesta, mutta enköhän minä malta omia mansikoita odottaa.

Jaksan silti uskoa, että kyllä se kesä vielä koittaa. Elokuun alussa nimittäin alkaa minun kesäloma, joten toivon kovasti, että ne hellepäivät on sitten säästetty sinne. Näin ne kesätyötkin alkavat lähestyä loppuaan. Hyvin olemme Outin kanssa pysyneet kirkkotekstiilien suhteen aikataulussa ja minä saan viimein huomenna kudontaosuuden valmiiksi. Loput päivät sitten puuhastellaankin viimeistelyjen parissa… onneksi mitään suurempia ongelmia ei ole tullut eteen, mitä nyt puuvilla ja pellava eivät kutistuneetkaan odotetun verran ja meinasi tekstiileistä tulla liian suuria. Mutta onneksi näitä hätäratkaisuja löytyy tekstiilimuotoilijalta aina takataskusta ja näyttää, että saadaan hieno valkoinen kirkkotekstiili-sarja aikaiseksi (koputan puuta).

No, tämä ilta menee sitten ihan kotosalla istuessa, kun tuota vettä tulee taivaalta taas riittämiin. Leivoin viimein niitä kaurakeksejä ja tulipas oikein herkullisia, kuten tuollaisella rasvamäärällä voikin odottaa. Joten mistään dieettikekseistä ei todellakaan ole kysymys. Saas nyt nähdä miten kauan ne tallessa pysyvät, mutta kukas niitä nyt kaapissa pidettäväksi onkaan leiponut. Ja pakastintakin sulattelen ja puhdistelen tässä aikani kuluksi, jos sinne sattuisi niitä uusia mansikoita saamaan :)

17.7.2008

Makeita unelmia

Ostaessani kirjoja tärkein syy ostopäätökseen on varmaankin kuvat. Jos kirjan tyyli ja kuvitus onnistuvat luomaan houkuttelevia mielikuvia, niin kiirehdin jo kassalle. Mokossa käteeni eksyi tämä hauska leivontakirja, Makeita Unelmia, joka sisältää herkullisia ja perinteisiäkin ohjeita... ja ennenkaikkea niitä houkuttelevia kuvia. Nyt jo nousee vesi kielelle :)
Ihan ensimmäiseksi ajattelin kokeilla näitä vanhanajan pikkuleipiä, jotta saan keksipurkkiini hieman täytettä, niin kauan kuin ne siellä sitten pysyvätkin. Näihin kaurakakkuihin tarpeet löytyvät varmasti jokaisesta kaapista... paitsi ruokasooda-ostoksille taitaa sittenkin olla tarvetta, kun minulta löytyikin vain leivinjauhetta.

Kaurakakut

200g voita
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 dl rusinoita
1 tl ruokasoodaa
Nosta voi ajoissa huoneenlämpöön. Lämmitä uuni 150 asteeseen. Leikkele rusinat pienemmiksi paloiksi ja sekoita sitten kaikki ainekset keskenään taikinaksi. Pyöritä taikinasta palleroita, joiden halkaisija on noin kahden euron kolikon kokoinen. Nosta taikinapallerot leivinpaperille pellin päälle ja litistä ne haarukalla. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Voit jättää halutessasi rusinat pois.

15.7.2008

Korkeasaaressa

Vaikka varsinainen kesäloma odotteleekin alkamistaan, ehdin pitämään pidennetyn viikonlopun ja piipahtamaan ystävän luona Kirkkonummella. Tietenkin, kun etelään asti täällä keski-Suomesta lähtee, täytyy käydä myös Helsingissä. Ja mikäs sen mukavampaa kuin viettää kesäinen päivä Korkeasaaressa. Viimeksi olenkin käynyt siellä pikkutyttönä, jonka mielikuviin jäivät mahdottoman pitkä silta ja nalletikkarit.
Tällä kertaa hyppäsimme Kauppatorin rannalla lauttaan, jota kesätuuli mukavasti keinutteli, kun se kuljetti innokkaita eläinystäviä saarelle. Sattui sopivasti vielä aurinkoinen päivä, joten ainekset ikimuistoiseen lomapäivään olivat kasassa. Vaikuttavimmat eläimet olivat varmaankin Amurintiikeri sekä leijona. Vastaavasti suloisen pikkupandan olisin voinut ottaa vaikka kotiin paijattavaksi. Myös lapsuuden nalletikkareita oli edelleen myytävä, mutta semmoisen ostaminen taisi jäädä seuraavaan kertaan.

8.7.2008

Kissanpoikasia

Tämä kesä on ensimmäinen kesäni kaupungissa. Hieman on vaatinut totuttelua kesäpäivien vietto kerrostalossa, mutta en suinkaan ole pelkästään sisällä istunut, vaan opetellut nauttimaan suvesta näin kaupunkilaisen näkökulmasta. Kuitenkin viikonloppuisin mieli vetää maalle ja viime viikonloppuna suuntasin taas mummolaan.
Ja mikäpäs maalla ollessa, kun naapuriin oli syntynyt suloisia kissapentuja. Mustan emon kainalossa möngersi kolme harmaaraidallista poikasta, joilla silmät olivat vasta avautuneet. Ja voi sitä hellyyden tunnetta mikä valtaa olon, kun näkee tuommoisen pienen, avuttoman otuksen :)

Mutta ulkona ei oikein huvittanut olla... saapui sadekeli ja heinäkuinen sää viileni niin, että piti ihan kaivella villasukat varpaita lämmittämään. Olipahan aikaa istuskella pirtissa ja piirrellä. Luonnostelin uusia painoprinttejä, etsien inspistä tietenkin maalaismiljööstä. Luvassa on näillä näkymin vanhoja kahvikuppeja ja hahtuvapalloja... mutta niistä lisää myöhemmin ;)

1.7.2008

Kesäkirppiksellä

Tänään työpäivän jälkeen oli reilusti aikaa nauttia ensimmäisestä kunnon hellepäivästä ja kesäisen kaupungin tarjonnasta. Ehdin piipahtamaan Annun ja Liinun puodissa Pikku Pietarin torikujalla, jonne tytöt olivat sopivasti juuri avanneet myös pienoisen kesäkirppiksen myymälän yläkertaan. Mukaan lähti tietenkin Mummi ja minä -pesuaineita sekä kirppispuolelta kynttilänjalka, pilkullinen kulho, pieni peltinen tarjotin sekä kaksi tilkkutyynynpäällistä. Nämä löydöt tyydyttivät hyvin kirppisnälkääni, kun jo pidemmän aikaa olen suunnitellut kierrosta kaupungin kirpputoreille :)
Ystäväni ja kummipoikani kanssa nautimme iltapäivän auringosta Kuopion Korttelimuseon nostalgisella pihamaalla. Siellä tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Vanhan puutalokorttelin miljöössä tuoksui juhannusruusu sekä syreeni, kun nautiskelimme ruismustikkakukosta sekä spelttipuolukkapiirakasta viileiden virvokkeiden kanssa. Silloin tuntui, ettei ole kiire minnekään.
Kesäiset hetket haluaisi tietenkin tallentaa myös kameralla, mutta miksi se unohtuu aina kotiin tällaisina päivinä?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...