14.7.2009

Miniloma

Joskus arkeen kaipaa pientä vaihtelua. Silloin on mukava pakata kassi ja vaihtaa maisemaa... ihan vaan pariksi päiväksi. Itse piipahdin Kuopiossa loppuviikosta. Takana oli pitkä työputki ja muutenkin tuntui, että päivät toistavat itseään. Ajattelin, että nyt on päästävä jonnekin, edes minilomalle.
Mikäpäs sen mukavampaa, kun saa ystävän reissuun mukaan. Ajelimme kaatosateessa kohti Savoa, höpöttelimme iloista ja suruista, herkuttelimme kesän ensimmäisillä mansikoilla, shoppailimme sekä ihan vaan vietimme kesäpäivää Kuopion torilla. Taloyhtiössä tehdään putkiremonttia, joten asuntokin tuli tarkastettu remontin keskellä. Kyläilimme myös kummipoikani luona. Perhe on ostanut juuri uuden kodin ja rintamiestalo alkaa muotoutua heidän näköisekseen. Talon vanhaa henkeä on kunnioitettu ja ilmettä on luotu niillä suloisilla pienillä juttuilla vieraskirjasta ja nostalgisista kengistä alkaen.
Aurinkoisena päivänä on mukava myös töllistellä torielämää ja nauttia siitä hulinasta. Erityisesti haluan aina kierrellä kirppispöydät, jos vaikka jotain kukkarolle sopivia aarteita sattuisi löytymään. Tällä kertaa mukaani lähti vanha koulun opetustaulu, jossa esitellään kenttäkrassin sekä harmion kukinnot.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Kivat kengät. Mitä Kuopion asuntoon kuului?

T. Pau =)

Anonyymi kirjoitti...

Suloiset nuo pikku kengät. Ja nuo vanhat koulutaulut taitavat olla katoavaa kansanperinnettä. Kaunis tuo sinun :-)

-Elli-

Anonyymi kirjoitti...

Moi!Mitäpä kuopioon kuului?Ihanat nuo kengät mistä löyty?Milloin sulla on asunnon remontti valmis?OLis joku kesä mukava käydä vielä kattoo sitä sun asuntoo ja kuopioo.

T:Marsu

Outi kirjoitti...

Hieno löytö tuo taulu! Täälläkin taitaisi olla tarvetta pikku reissulle tai ainakin hurmaaville löydöille.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ninuska! Tuo taulu on kyllä todella löytö.
Ihana blogi sinulla.
Reetta

Ninuska kirjoitti...

Hei kaikille!

Pau ja Marsu: Tervetuloa kylään tytöt! Kengät ovat kummipojan ja minustakin ne ovat hienot.

Elli: Joo, näitä tauluja tulee silloin tällöin vastaan ja minusta niistä pyydetään välillä aika tähtitieteellisiä hintoja.

Outi: Kyllä maiseman vaihdos välillä piristää. Vaikka vaan semmoinen parin päivän :)

Reetta: Kiitos!

Jenni kirjoitti...

Hej på dej Nina! Mullekin olis pieni - tai vähän isompikin - loma tarpeen. Porukat kävi lomallaan Tallinnassa ja asuntomessuilla, kun sisko ja mä raadettiin töissä.. reilua. Kuopioon on jo kova ikävä, pitää tulla käymään het ensimmäisenä vloppuna koulun alettua. :):)

Syksyksi olen ostanut jo uuden kalenterin ja kaksi kynää :) JA löysin sen pinssin (josta joskus kerroin) jossa lukee: "Oliks miul joku ajatus?". Vaihtoehtoina oli myös " Enhän mie juoruile kun mie raportoin" sekä " Toiset sanoo minuu itsepäiseks mutta mie oon vaan voimakastahtone". Haahaa... :P

Nähään..

Ninuska kirjoitti...

Moi Jenni!

Kyllähän se pidempikin loma olisi tarpeen, mutta pitää nauttia ihan vapaapäivistäkin. Itse en ole vielä koulua miettinyt, joten en ole vielä mitään koulujuttukaan ostanut. Nyt nautin vielä kesästä. Mutta olisi kiva nähdä. Menee varmaankin sinne elokuulle, mutta nopsaanhan tuo aika tahtoo mennä.

Tsemppiä sinulle töihin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...