31.1.2009

Vapaapäivä

Tein tänään reippaan puolentoista tunnin kävelylenkin kirpakassa pakkasessa. Piti kaivella vaatekaapista päälle vanha kirjoneulepaita, lemppari sellainen. Matkan varrelta tarttui mukaan Novitan Jussi-lankaa alekorista, kun sattui olemaan niin ihastuttava väri. Lisäksi teen kaveriksi suklaata ja uusi Jackpotin kuvasto... nyt sitten haaveilen jo kesästä.

26.1.2009

Pää tyynylle

Väsymystä ilmassa... viime ajat ovat menneet työharjoittelussa ja töissä. Joka aamu herään kesken unien kellon soittoon. Ja aamulla, kun lähden, on pimeää ja illalla, kun kotiudun, on pimeää. Tekisi mieli vain kaivautua peiton alle ja herätä vasta keväällä, kun on valoisaa. Ensi viikolla onneksi odottaa virkistysmatka Tukholman sisustusmessuille.
Perjantaina piristin hieman itseäni etsimällä vanhan Kortteli-printin käyttöön. Painoin sitä suloisena pinkkinä sekä graafisempana turkoosina tyynyliinoihin. Toivottavasti näissä tyynyissä näkee mukavia ja levollisia unia.
Haaveilen myös ekologisista pesupähkinöistä. Jonkin verran olen kokemuksia kuullut, mutta lisää haluaisin kuulla. Kannattaako ostaa?

14.1.2009

Etsyilemään

Palautin huopikkaat takaisin kaupanhyllylle. Nyt en raaskinut niitä ostaa. Ja sitä paitsi täälläkin oli viimeisen parin päivän aikana lumet sulaa, kun tuli ihan rapakkokeli. Onneksi tänään satoi taas lunta, niin maailma näyttää talviselta.
Nyt sitten on Ninuskallakin oma Etsy-puoti. Siellä on tarjolla mm. käsinpainettuja tuotteita, kuten leivinliinoja ja pussukoita. Uusi väri leivinliinoissa on turkoosi-valkoinen, joka on oma suosikkini tällä hetkellä. Laitoin putiikkiin muutaman kassinkin, jotka tällä hetkellä ovat ainoita kappaleita. Jatkossakin kannattaa kurkistella puotiin, sillä perustuotteiden lisäksi tulen päivittämään yksittäiskappaleita omista kokeiluistani, kuten tällä hetkellä edellisen postauksen Lintunen-kassi. Teen tilaustöitä jatkossakin, jos mielessä on jokin oma erityinen toive ;)
Hassua, minulla on nyt oma pieni kauppa :)

11.1.2009

Sunnuntaina



Tänään piti kokeilla taas jotain uutta. Suurensin pussukan kaavaa ja testasin miltä se näyttäisi kassina. Olen varmaan itse tuijotellut liikaakin tuota lintu-kangasta, kun ensimmäisenä heräsi ajatus uudesta kassikuosista. Jotain uutta pitäisi saada kevättä ja kesää varten. Ideoita onkin jo muhimassa. Kaipaan myös raikkaampia värejä. Kassista tuli aika perusmallinen ja huomioon ottaen mikä työmäärä siihen sisältyi, taidan hyllyttää tämän kassiversion.
Korun olen punonut vanhasta mittanauhasta. Lupasin julkaista ohjeen tähän ns. tuohitähteen. Ikävä kyllä kaikki tiedostoni, ja samalla ohjeet tähänkin, hävisivät joulun alla tietokoneeltani, eikä niitä sitten koskaan saatu takaisin. Mutta uskoisin, että kirjastosta löytyy useita ohjekirjoja punontatöihin :)

10.1.2009

Pakkaspäiviksi

Olen vilukissa, jonka varpaita aina palelee. Villasukat ovatkin elinehto paukkupakkasilla... ja hyvät kengät. Kävin hakemassa huopikkaat kotisovitukseen. Harkitsen vielä ovatko sen rahan arvoiset. Mutta ainakin ne ovat lämpimät :)

Vielä yhdet uudet lapaset ja pipo tälle talvelle... äidin tekemät tällä kertaa. Työn alla on vielä pipoon tupsu. Ja laitoin joulukoristeet jo kaappiin. Taidan kuitenkin jättää punaisen kannun vielä pöydälle.

8.1.2009

Uutta vuotta

Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille! Tammikuu on alkanut kirpakan pakkasen merkeissä ja taivaanrannassa on nähty upeita aamuruskoja. Reippaana tyttönä olinkin sitten joululoman töissä ja ehdin tässä jo aloittaa työharjoittelun Kajaanissa Kainuun Pirtillä. Väsymystä on nyt havaittavissa. Olenhan minä useana iltana istahtanut koneelle, että kirjoittelen kuulumisia, mutta en ole saanut sitten aikaiseksi sanaakaan. Mutta eiköhän se tämäkin vuosi tästä käynnisty pikkuhiljaa.
Nyt minä pötköttelen täällä kuumemittari kainalossa. Voimattomana makaan viltin alla ja katselen kirjaston leffoja. Jane Austinin Järki ja tunteet sekä Emily Brontën Kotiopettajaren romaani odottavat katseluvuoroaan. Kainuun pirtillä olen harjoittelemassa erityisesti kudontaa. Tänään kudoin kaitaliinaa, jossa sidoksena on ns. korinpohja. Huomenna onkin sairaslomapäivä.
**Edit: Huomasin juuri, että Charlotte Brontëhan se on kirjoittanut Kotiopettajattaren romaanin... eli Emilyn sisko. Oli muuten todella ihana elokuva, huokaus!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...