Tänään en ole tehnyt opinnäytetyötä. Olen vain haahuillut jossain haavemaailmassa ja suunnitellut tulevaa. Ajatukset karkaavat väkisellä kevääseen, lämpimiin päiviin ja valoon. Talvi ja pakkaset alkavat jo puuduttaa. Välillä tuntuu ettei koskaan tapahdu mitään ja sitten on taas ajanjakso, kun kalenteri on merkintöjä pullollaan. Nyt olisi mukavia matkojakin tiedossa. Helmikuussa Tallinnaan ja huhtikuussa Lontooseen... ei oikein malttaisi odottaa.
Päässä surraa myös ideoita kaikkeen muuhun kuin ryijymallistoon. Sain kutsun talvihäihin maaliskuulle ja pukeutuminen tuottaa hieman päänvaivaa. Kaapista löytyy yksi keskeneräinen juhlamekko, joten olenkin nyt suunnitellut josko siitä saisin sopivat asun. Pitäisi vain istua ompelukoneen äärelle ja tehdä se valmiiksi. Haaveilen myös uusista tunikoista ja hameista. Olenkin pläräillyt japanilaisia kirjojani useaan otteeseen ja miettinyt, että hittovie, kyllä se minäkin osaan vaatteita tehdä, jos vain oikeasti yritän. Ei aina pidä lannistua niistä monista ikuisuusprojekteista, jotka eivät ehkä ihan vastanneetkaan odotuksia.
Lisäksi olen pohdiskellut miten saisin kaapissa olevat kankaani käyttöön, sillä niitäkin seisoo siellä vinopino. Tuumailin, että uusilla painoprinteillä niihinkin saisi omaa ilmettä ja sitten niistä voisi ommella kaikkea mukavaa. Muutamia ideoita onkin jo syntynyt. Tänään kävin myös sikainfluessapiikillä. Matkustan parhaillaan junassa Kainuuseen ja on vähän paha olla. Jospa nyt ei kuitenkaan kuumetta nostaisi. Mutta hei, huomasin juuri päivän jatkuneen, iltapäiväneljän aikaan on vielä valoisaa.
5 kommenttia:
Minullakin olisi vino pino kankaita kaapissa... Siellä ne odottavat parempia aikoja. Joululahjaksi saamani 'Ihanat mekot ja tunikat' odottaa myös kirjahyllyssä parempia aikoja. Haluaisin kyllä ommella kaikenlaista, mutta en muka ehdi.
Toivottavasti selviät rokotteesta vähäisillä oireilla!
Paula: Itsekin odotan niitä parempia aikoja. Suunnitelmia kyllä riittää, muttei aikaa.
Käsi meni kyllä todella kipeäksi rokotteesta. En saanut oikein nukuttua, kun oli niin kipeä. Mutta jospa se tästä pikkuhiljaa.
Moi.
Mullakin oli käsi kipeä pari päivää, mutta sitten se helpotti. Muita oireita ei tullut.
Mäkin vietin tänään kotipäivän siivoten. Ja eilen järjestelin vanhat näytteet mappeihin :D. Jaaa... oikeestaan eilinenkin meni vähän hukkaan kun laskiaispullia vaan syötiin.. :)Mutta onhan se ajatustyökin työtä.. eikö?
Jenni: No, eiköhän ne ajatus- ja laskiaispullapäivät ole välillä ihan sallittuja ;) Minäkin suunnittelin vähän maanantaille siivouspäivää... juuri laatikoita olisi tarkoitus järjestellä, kun lippuset ja lappuset odottelevat mapitusta.
Ihana sininen tunnelma näissä kuvissa. Ja oikein mukavalta kuulostavat sinun kevätsuunnitelmasi, varmasti mukavaa vaihtelua lopputyön lomassa.
-elli-
Lähetä kommentti