Sivut

21.9.2010

Polkuja ja palmikoita




Olen edennyt neulomuskoulussani jo palmikkoon. Pro-luokan neulojat naureskelevat varmaan hölmöydelleni, mutta palmikon tekeminenhän on ihan helppoa. Olen aina kuvitellut, että sen tekemiseen tarvitaan vähintäänkin taikuutta. Mutta hei, sehän onnistuu minultakin! Aloitin ihan perusmallista ja todettuani, että näin yksinkertainen juju on kysymyksessä, olisin halunnut tehdä jo jotain monimutkaisempaa. Mutta malttia peliin, tämä tekele on saatava valmiiksi ensin. Lupaan esitellä sen myöhemmin kokonaisuudessaan.
Työkuviot ovat viime aikoina aiheuttaneet hieman unettomia öitä. Joskus olisi varmaan onnellisempi, jos ei olisi vaihtoehtoja. Kulkisi tyytyväisenä sitä yhtä polkua tietämättä muusta. Mutta toisaalta, onnekkaaksi kait voi itseään kutsua, kun on mistä valita. Omaa alaa liippaava työ ei tuonutkaan autuutta ja totesin, että vanhassa vara parempi. Joulukuussa jatkan taas vanhoissa kuvioissa kevääseen saakka ja sitten taas katsastellaan, mitä oikein tapahtuu.
Syksy onkin mennyt ihan kotihiirenä. Nyt päätin nostaa hieman päätäni ja odotan jo innolla torstaina alkavaa keramiikkakurssia. Jotain harrastusta on saatava, ettei aivan vaivu syksyn tuomaan väsymykseen. Haaveilin jo perinnekäsitöiden kurssista, jossa olisin saanut jatkaa koulussa aloittamaani kirjansidontaa. Mutta ilmeisesti sitä ei oltu suunniteltu työssäkäyvälle, sillä aikataulu on sula mahdottomuus. Nyt pääsen kuitenkin upottamaan käteni saveen ja saan vähän vastapainoa ainaisille tekstiilijutuille.

5 kommenttia:

elinam kirjoitti...

Moi.

Jaa niinkö se nyt män. No onneks oli mahdollisuus vaihtaa työtä, kyllä se on onnekkuutta se. Ei täälläkään päässä nuo kuviot ihan selvät ole vielä..oon selkeyttänyt ajatuksia neulomalla jatkuvasti.

Meinasin muuten myös mennä keramiikkakurssille, mutta ilmottauduinkin kinnasneulakurssille. Ja reippaan jumpat on vieneet mukanaan. Must on tullu urheiluhullu - ainakin tää alkuinnostus on taas kova :).

Anonyymi kirjoitti...

Kävin!
Kiitos riemukkaasta kortista! :D
Haleja!!
-Maikki

Anonyymi kirjoitti...

No, tottakait sinäkin osaat palmikon teon, siitä ei ollut epäilystäkään.

Ja onnekas oot, koska sinulla on mistä valita. Ei ole mukavaa olla työssä, missä ei ole hyvä olla. Keramiikka kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että olisi mukava kokeilla. -elli-

Ninuska kirjoitti...

Moi Elina: No niin se nyt män. Kyllä mä koen itseni nyt onnelliseksi... on taas jotain mitä odottaa. Minulla on ollut nyt monta iltaa, etten ole ehtinyt neulomaan, mutta viikonloppuna taas jatkuu.

Hi. Inkeriltä lähti eka hammas.

Maikki: Vastahalit!

Elli: En ehtinytkään keramiikan ensimmäisen aloitukseen. Mutta ensi viikolla on pakko päästä. Kiitos tsemppauksesta!

Jenni kirjoitti...

Helouu! Viikonlopputerkkuja vaan tulin tuomaan! Itse lähden käymään porukoilla Kerimäellä ja seuraamaan talon valmistumista..hihii. Ja viimeinkin valokuvaamaan syksyä!

Myssyä olen aloittanut jopa 5 riviä :) Pikkuhiljaa... Ja pakko vielä sanoa, että et arvaa kuka soitti tänään aamulla, mutta enpä vastannut.. No iso M tietty! Tuli vähän vainoharhainen olo, että jättäkää jo rauhaan :D Terkkuja Inkulle!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...