Sivut

10.10.2010

Ensilumi





Jo aamusta asti taivas näytti synkältä. Kuin keräten kaiken kylmyyden ympärilleen, lupaillen sateita. Ja iltapäivällä yllätti kuuro, joka nakkeli maahan märkiä lumirättejä. Hetihän ne sulivat, mutta kyllä sitä voi jo ensilumeksi kutsua. Jippiaijei... kohta tulee talvi!
Pohjoinen tuuli on vaikuttanut mielialaankin. Ja ei suinkaan ahdistavasti, vaan siten, että kaivelin jo esille viime vuosien joululehdet. Niitä on nyt pitänyt pläräillä viikolopun ajan ja etsiä lehdistä inspiroivia juttuja. Tuntuu, että pikkuhiljaa on sallittua aloittaa tunnelmointi sekä suunnittelu. Eihän tässä ole kuin pari kuukautta jouluun. Myös kynttiläkausi on alkanut.
Olen kovasti yrittänyt houkutella esiin kauan kadoksissa ollut ompeluintoa. Järjestelin ompelutilan uudelleen ja koetan keksiä sinne mukavia pikkujuttuja. Jos vaikka aloittaisi nappien järjestelystä. Leikkasin myös Memento in Midnight -kankaan mekoksi, joten siitä ompelukset on ainakin aloitettava. Myös neulontakoulu jatkuu.

5 kommenttia:

Anne B. kirjoitti...

Voi mikä hurmuri kolmannessa kuvassa. :)

Joululehdet on täälläkin esillä ja mietin jouluisia askartelujuttuja. Odotan että Allers Julmagasin jo tulisi. Siinä on jotain sympaattista ja ei niin "sliipattua".

P.S. Sama Anne kuin ennenkin, kommentoin tällä kertaa Google-tilin kautta. :)

Joana kirjoitti...

Voi joko lunta? Meillä vielä leikattiin tänään pihanurmikkoa ja lasten talvihaalarit odottavat kaupassa seuraavaa palkkapäivää.

Anonyymi kirjoitti...

Lunta! Teillä! Epäreilua.
Ihana Inkeri.
-elli-

Ninuska kirjoitti...

Anne: Minäkin tässä odottelen jo uusia joululehtiä, sillä vanhat on niin moneen otteeseen selattu. Mutta siltä jännä, kuinka niistä löytyy aina uusiakin ideoita. Kuin uusin silmin aina katselisi.

Joana: Lunta joo. Meilläkin on kovasti haravoitu pihaa, että saamme sen siistiksi lumen alle. Mutta nämä hiutaleet sulivat hetkessä, joten eiköhän tässä pysyvämpää lunta odotella vielä hetkinen.

Elli: Niin. Inkeri on ihana.

Thilda kirjoitti...

Ihanaa, joululehtifanaatikko, joku muukin! Eikö se ole hurmaavaa, käpertyä villasukissa ja teekupposen kanssa selailemaan?? Minullakin on kertynyt niitä joululehtiä. Juuri eilen pohdin että koska ottaisin ne esille... :)
Ja voi tuota kisua! On se kyllä supersöpö!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...