Sivut

22.11.2010

Pakkasesta puhtia





Tänään maailma näytti erityisen kauniin väriseltä. Pimeä vuodenaika luo ympärilleen upeita sinisen sävyjä pitkin päivää. Marraskuu on lisäksi saanut valkoisen lumipeitteen ylleen ja kuura heijastaa vähäisen valon ympärilleen. Valokuvat on kuitenkin otettava vapaapäivinä, että ehtii napata mukaan hiukkasen päivänvaloa.
Aiemmin pimeys on tuntunut lannistavalta. Tänään kävelin töistä kotiin ja ihastelin suuria lumihiutaleita, jotka tipahtelivat rauhalliseen tahtiin tummenevalta taivaalta. Askel oli kuitenkin hämärästä huolimatta reipas... viime aikoina on ollut paljon puhtia ompeluksiin ja näperryksiin. Kotiin täytyy oikein kiirehtiä, että ehtii hyödyntää illasta aikaa omille harrastuksille. Ideoita olisi enemmän kuin aikaa toteuttaa. Mutta ei pidä tehdä asioista pakkopullaa, vaikka moni projekti odottaa keskeneräisenä. Nyt ensi alkuun täytyy saada jouluvalmistelut mallilleen ja paketit pukinkonttiin. Jospa tämä puhti jatkuu uuden vuoden puolellakin. Ja mikä parasta, kerrankin kaikki omat kankaat, kirjat ja langat ovat yhdessä osoitteessa, aina saatavilla.
Ja pienenä muistuksena... Tea time -keittiöpyyhkeen arvonta jatkuu edellisessä postauksessa.

4 kommenttia:

Anne B. kirjoitti...

Ihanat, tunnelmalliset kuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla itselläni on puolestaan veto ihan pois. Kyllä tämä lumi vähän piristää, mutta nyt vaan jotenkin ei huvita mikään. Onneksi joillakin hommat pelaa. Vaikka tuntuu kyllä, että ainahan sinulla.

Kauniita kuvia!
-elli-

Lilli kirjoitti...

Kauniita kuvia! Ja samaa mieltä olen tuosta valosta, tykkään itse tästä vuodenajasta kovasti ensilumen ja sen tuoman valon myötä =)

Ninuska kirjoitti...

Anne B: Kiitos.

Elli: Voi kuule... kyllä minuakin väsyttää. Nyt tämän syksy/talvi on ollut kuitenkin mukavaa aikaa, kun jaksaa vielä iltaisin puuhastella. Tänään on kuitenkin sellainen olo, että taidan vetäytyä torkkupeiton alle kirjaa lukemaan.

Lilli. Minäkin luulen, että tällä lumella on vaikutusta jaksamiseen. Ja itsekin pidän tästä joulunalus ajasta... pimeyttä saa piristää lyhdyin ja kynttilöin. Tunnelmallista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...