23.4.2010

Askartelupajalta







21.4.2010

Näpertelyä




Olen ehtinyt vain selailemaan uusimpia japanilaisia käsityökirjojani. Virkkauskirjan ensivaikutelma oli hieman pettymys, mutta tarkemmin selattuani löysin siitä monta toteuttamisen arvoista ideaa. Kirjassa on käytetty paljon värikkäitä lankoja, mikä sopii hyvin tämän hetkiseen väribuumiini. Siitä löytyy muun muassa uudenlainen ohje hengareiden päällystämiseen, joka vaikuttaa ihan hauskalta. Oma hengariprojektini eteni hyvin viikonlopun junamatkalla ja niitä on valmistumassa nyt useampikin kappale.
Lauantaina on koulun kevätmyyjäiset, joten olen perustanut taas pienen askartelupajan. Tavoitteena on hyödyntää jälleen omia varastoja, joten tekstiilien lisäksi myynnissä on magneetteja, koruja ja muita asusteita. Nyt on hyvä aika hankkia lahjat äidille sekä kevään juhliin. Tervetuloa ostoksille läheltä ja kaukaa!


19.4.2010

Paluu arkeen



Kotona. Hieman suunniteltua aikaisemmin. Pettymys on suuri matkan peruuntumisen takia, mutta olemme yrittäneet nähdä asian positiiviset puolet. Ja ainahan voi aloittaa uuden matkan suunnittelun. Ja kiitos kaikille kannustavista sanoista! Viikonloppuun kuului ystävien kanssa höpöttely ja puolen vuoden kuulumisten vaihtaminen, hyvä ruoka, Ateneumin näyttelyt, vähän shoppailuakin... ja paljon kissan rapsuttelua. Kotiin saapuessa eteisen lattialta löytyi tilaamani japanilaiset kirjat, joten eiköhän se arki maistu taas ihan mukavalta.

16.4.2010

Mutkia matkassa...

Siis en voi uskoa tätä!!! Kuten moni on tietoinen, Islannin tulivuoren purkaus on lamaannuttanut Euroopan lentoliikenteen. Meidän reissu jäi nyt tekemättä. Odotin todella tätä matkaa ja se oli minulle palkinto kaikesta uurastuksesta. Onneksi olemme vielä Helsingissä, eikä suinkaan Heathrow:n lentokentän kaaoksessa. Ja saamme rahat reissusta takaisin. Mutta olo on todella pettynyt ja epätodellinen... voiko tällaista sattua! Yritämme nyt nauttia Helsingin nähtävyyksistä ja tarjonnasta. Ja tärkeintä, että olemme ystävien kanssa pitkästä aikaa yhdessä.

13.4.2010

Tänään...






  • Esittelin opinnäytetyöni arviointiseminaarissa ja sain huippuhyvän palautteen.
  • Tuntui ihan keväältä, kun astelin koululta kotiin. Koulutyöt alkavat olla vähitellen paketissa ja voin aloittaa tulevaisuuden suunnittelun.
  • Palkitsin itseni herkkujäätelöllä.
  • Kuulin kevään ensimmäisen peipposen... kesä lähestyy, jippii!
  • Näin myös ensimmäisen kärpäsen pörräävän ulkona.
  • Soitin ystävälle, jonka olen nähnyt syksyllä. Juttu jatkui luontevasti siitä mihin viimeksi jäimme. Ihania tällaiset ystävät. Huomenna matkustan hänen luokseen Helsinkiin.
  • Nauroin puhelimessa mahakippurassa.
  • Pakkailin kassia Lontoon matkaa varten, sillä matka jatkuu Helsingistä ystäväporukalla eteenpäin. Nyt olen lomani ansainnut. Kuulemisiin ensi viikolla!

12.4.2010

Valloittava keltainen





En ole aina oikein tiennyt kuinka suhtautua keltaiseen väriin. Se on niin aurinkoinen ja energinen, mutta silti jotenkin luotaantyöntävä. Ehkä liiankin pirteä. Mutta kevät tekee kepposen vannoutuneellekin keltaista kaihtavalle. Pikkuhiljaa se on hivuttautunut elämääni kirpparikankaiden muodossa.
Nyt olen huomannut, että silmä hakee keltaista. Etsii, huomaa, hamuaa. Tänään tein onnistuneen kirpparikierroksen. Silloin, kun vain piipahdetaan, saalis on yleensä mitä parhain. Herkullisia kuoseja ja värejä... ihania kankaita. Olen viime aikoina löytänyt houkuttelevimmat kankaat vanhoista tyynyliinoista. Niissä on valloittavia kukkasia ja värien riemua. Niistä saa ommeltu kaikkea pientä ja mukavaa, kun kangas on vain hyväkuntoinen. Tänäänkin löysin keväistä keltaista monessa muodossa. Sisustustyynystä ja tyynynpäällisistä. Lisäksi sokerina pohjalla suloinen lasten froteetakki. Tämä retro-kylpytakki vaatii hieman tuunausta, mutta sille on jo olemassa varmasti onnellinen käyttäjä.

11.4.2010

Juuret





Olen viime viikkoina lumoutunut vanhoista valokuvista. Uppoutunut niiden maailmaan, oman sukuni henkilöihin ja tarinoihin. Syynä tähän on mummun syntymäpäivä. Kunnioitettavat 90-vuotta tulee täyteen ja juhlistamme päivää suvun kesken. Halusin koota mummun elämästä sähköisen diaesityksen juhlaa varten. Se on minun lahjani hänelle.
On ollut ihmeellistä kurkistaa kuvien kautta historiaan, joka on tapahtunut tutuille ihmiselle kauan ennen minua. Kuinka vaikeankin arjen keskellä on muistettu nauttia elämän pienistä iloista. Kaupunkireissullekin on laitettu parhaimmat päälle ja päivän kunniaksi on käyty vielä valokuvassa. Mummu on ollut nuorena erittäin kaunis nainen, muuta en voi todeta. Hiukset ovat olleet selkään asti ja hän kietoi ne letille päänsä ympäri. Vieläkään näitä hiuksia ei ole leikattu lyhyeksi, sillä ne ovat hänen kruununsa.

6.4.2010

Pikkuprinsessalle




Reilu viikko sitten syntyi maailmaan pikkuinen prinsessa. Ystäväperhe sai tummatukkaisen tytön, jota olen menossa katsomaan tällä viikolla. Ompelin tulokkaalle pikkuruisen tunikamekon. Mekko on tarkoitettu noin yksi vuotiaalle eli sitten, kun neiti ottaa ensimmäisiä askeliaan. Kaava on Farbenmix:n Hannah-tunika, jonka tekemiseen sain serkulta vinkkiä. Kangas on folklore-henkinen japanilainen puuvilla ja hihat Eurokankaan löytökangasta. Vanhemmat tuntien valitsin kankaisiin kaikkea muuta kuin vaaleanpunaista, mutta tavoitteena oli hyödyntää omia kangasvarastojani.
Löysin Dottie angel -blogista ihanan virkkausohjeen vanhojen puuhenkareiden päällystämiseen. Tein mekolle oman ripustimen ja sovelsin ohjetta hieman, sillä minun henkarit ovat pidempiä ja hiukkasen leveämpiäkin kuin ohjeessa. Minun päällyksestä tahtoi kuitenkin tulla liian tiukka, mutta seuraavan osaan tehdä isommaksi. Näitä tahdon lisää!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...