Tunikamekko

Pitkästä aikaa on jotain esiteltävää käsityörintamaltakin. Ompelija-ystäväiseni kävi kylässä ja minulla oli jälleen yksi mekkokangas odottamassa. Ostin tarjouspalasen Marimekon Tantsu-kangasta, josta haaveilin kesäistä tunikamekkoa. Kankaan väri tuo mieleeni ihan makean mansikkamaidon. Kaavat otimme vanhasta mekostani, joka on ollut viime aikoina suosikkini. Tällä kertaa ompelukoneen äärelle istahti ystäväni, mutta minulla on nyt hyvät kaavat ja ohjeet käytössäni, joten näitä mekkoja voisin tahtoa vaikka pari kappaletta lisää... erilaisilla pituuksilla ja kankailla.

Kissanpäiviä

Ajattelin ilahduttaa teitä uusimmilla Inkeri-kuvilla. Edellisen postauksen kuvasta sai todellakin sellaisen vaikutelman, että meidän neiti on jo iso... melkein aikuinen. Mutta ei nyt sentään. Pikkuruinen kissanpentu hän vielä on. Joskin jonkin verran kuukaudessa kasvanut. Monenlaisia vaiherikkaita hetkiä olemme saaneet uuden perheenjäsenemme kanssa viettää. Kutsumme häntä leikillämme On-Off-kissaksi. Silloin kun On-vaihe kääntyy päälle, meno on hurjaa ja leikit villejä. Silloin on usein myös uhmavaihe ja koskea ei saa. Off-vaiheessa hän hakeutuu syliin halittavaksi ja rapsuteltavaksi. Ja nukahtaa usein siihen... kuin pieni vauva.

Sinisiä hetkiä

Leppoisia kesäiltoja

Hellepäivän jälkeen on helpotus, kun päivä kääntyy iltaan. On mukava istahtaa ja hengähtää hetkeksi. Tuulenhenki on vielä lämmin, mutta paahteinen aurinko on jo laskeutunut puiden taa. Ei malttaisi edes mennä nukkumaan.

Haahuilua

Voiko puhua kesäväsymyksestä? Kovasti olen huhuillut inspiraation perään, sillä olo on ollut ihan vetämätön. En saa oikein mitään aikaiseksi vapaa-ajalla. Yksi huolen aiheeni on viime kesältä keskeneräinen mattoloimi, joka odottaa kutojaansa. Noin kymmenisen metriä olisi vielä jäljellä, joten muutaman maton siitä saisi tehtyä. Myös kankaita on vielä leikkaamatta kuteiksi... mutta pläääh, käännän vain kylkeä ja vedän vilttiä korville.

Liekkö syynä tämä muutos päivärutiineissa ja uusi työpaikka... kylläkin mukava sellainen. Tuntuu vain, etten pääse oikein hetkeen kiinni ja kesä lipuu ohitse. Työpäivän jälkeen olen usein niin väsy, että tarvitsen pienet päiväunet ennenkuin on virtaa iltapuhteisiin.

Mutta onneksi meidänkin perheessä joku pitää huolen meiningistä. Tälläkin hetkellä Neiti Inkeri taiteilee minun jaloilla, kiipeilee tuoleilla pöydän alla ja on repinyt talouspaperipalan pikkuruisiksi silpuiksi. Tällä viikolla on harjoiteltu valjaiden pitämistä ja ulkonakin on käyty jo kahdesti. Pikkaisen vielä suuri maailma pelottaa, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa. Mutta on se vaan niin ihana ötökkä!