Sivut

10.11.2011

Kuura






Parina aamuna ilmassa on ollut selvästi talven tuntua. Valkoinen kuura on peittänyt maan ja kasvuston. Myös aurinko on pilkahdellut paikotellen ja tuonut vähän valoa tähän pimeimpään vuodenaikaan. Kaipaan niin kovasti jo lunta, sillä tämä pimeys vie kaiken energian.

Kuvissa oleva kissaherra on minun ja Inkerin uusi tuttavuus. Kissojen tutustuminen ei ole sujunut oikein kivutta, sillä toinen kokee, ettei vieras ole tervetullut hänen reviirilleen... mikä on täysin ymmärrettävää. Kesän ja syksyn mittaan tehtyjä vierailuja on värittänyt sähinä, murina ja pienet tappelutkin. Mutta voi, molemmat ovat niin ihania ja lutusia kun ovat omillaan. Saas nähdä saadaanko näistä kavereita ollenkaan.

Meillä Inkerin kanssa on tässä pieni pakkailu käynnissä, sillä muutamme joulukuun alussa uuteen kotiin. Löytyi ihana pieni asunto, jossa on mm. oma sauna ja olohuoneessa takka. Yläkerran parvelle saan tehtyä itselleni työpisteen, jonne saan laitettua esille kaiken käsityölaiselle tarpeellisen tavaran. Odotan myös kovasti, että pääsen laittamaan sinne joulua... olen selaillut ahkeraan joululehtiä sekä etsinyt vinkkejä ja ideoita värikkääseen joulutunnelmaan. 

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Onnittelut! Uusi asunto siis löytyi..:) Nyt innolla huonekaluja järjestämään ja kotia laittamaan, saat lisää vipinää tähän pimeään syksyyn. Ja käymään tullaan heti, kun kutsutaan!

-Outi-

Ninuska kirjoitti...

Outi: Joo, mukava asunto löytyi... himppusen oli taas tuuria mukana :) Laitoinkin jo J:lle sähköpostia, että ensi kerralla näemme sitten näissä maisemissa, kun tulette kyläilemään. Katsotaan vaan yhteiset vapaapäivät.

sirkkis kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin. Mukavaa on varmasti saada oikea työskenlelypaikka ja pitää tavarat sopivasti esillä. Onko tuo toinen kissa leikattu myös. Kaksi leikattua nartua eivät sopeudu aina helpolla ja leikattu uros olisi helpompi kaveri. Nyt uusissa tiloissa voisi kokeilla kaveruutta kun molemmat olisivat tavallaan vieraassa paikassa.

Ninuska kirjoitti...

Sirkkis: Kiitos, on todella mukavaa muuttaa uuteen kotiin.

Molemmat, sekä Inkeri että poikakissa, ovat leikattuja. Luulin, että tutustuminen olisi käynyt sen takia helpomminkin, mutta poikakissa hyökkää aina Inkerin kimppuun, kun ollaan siellä kylässä. Ollaan tässä tuumittu, että neutraali ympäristö olisi hyvä tutustumispaikka, joten täytyy kiikuttaa molemmat heti alkuun sinne uuteen kotiin :)

sirkkis kirjoitti...

Sori minä hömelö unohdin kiittää, sormus on tosi makee ja hyvin herättänyt mielenkiintoa :D

Thilda kirjoitti...

Muutto siis edessä, inspiroivaa! Onnea siihen! Kisut ei meillä ainakaan tulleet aluksi toimeen keskenään; toinen oli ollut joviitisen vuotta ja toinen tuli siihen pentuna ja tappeluahan se oli pitkän aikaa. Kunnes alkoivat olla kainalakkain ja pesemään toisiaan ja kiehnäämään yhdessä - tapellakseen taas välillä. Kun vanhempi kuoli tammikuussa, tajusimme vasta miten paljon se oli pomottanut pienempää. Pieni on nyt seitsemän ja tosi itsenäinen ja rohkea, toisin kuin yhteiselon aikaan. :)

Ninuska kirjoitti...

Sirkkis: Ole hyvä! Mukava kuulla, että sormus on ollut tykätty ja herättänyt huomiota :)

Thilda: Kyllähän se oli tiedossa, että kissujen tutustuttaminen on pitkä urakka. Mutta yllätyin tosin, että tapaamiset ovat olleet niin agressiivisia. Mutta jospa se onnistuu ei-kenenkään-maalla, ilman reviiritaisteluja :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...