
Olen koettanut etsiä joulumieltä, sillä se on nyt jotenkin hukassa. Viime viikot ovat menneet hulinalla, enkä ole ehtinyt edes kameraan tarttua. Uusi koti alkaa olla pikku hiljaa kuosissaan. Eniten olen innoissani työtilasta, jonne saan levittäytyä kaikkien tarvikkeitteni kanssa. Joulutunnelmaa olen hakenut punaisista yksityiskohdista, joulukukkasista ja tontuistakin.
Suurin syy joulumielen piileskelyyn lienee se, että olen kaikki joulunpäivät töissä, aattonakin. Näin ollen en osaa virittäytyä oikeaan tunnelmaan. Tänä vuonna jäi joulukortit tekemättä ja joululahjatkin ovat pitkälti markettien tarjonnasta valittuja. Muutama paketti on vielä käärimättä, joten jospa pääsen virittäytymään oikeaan fiilikseen laittamalla samalla joululaulut soimaan ja lämmitän muutaman mukillisen höyryävän kuumaa glögiä. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun istahdan aattona joulupöydän ääreen, luulen, että saan itselleni edes ripauksen joulutunnelmaa.





8 kommenttia:
Hyvää joulua ja mukavaa uutta vuotta!
Hyvää Joulua! Joulu on kyllä inhottavaa aikaa olla töissä, mutta jospa joulumieli tavoittaa sinut silti!
Toivotan sinulle mukavaa rauhallista ja rentouttavaa joulua.
Rauhaisaa joulua sinnekin! Mekin väännetty tällä viikolla alea kasaan, eipä ole hirmuinen joulufiilis, kun töissä pitää vaan olla. Onneksi huomenna porukoille ja kinkun kimppuun :)
Et ole ainoa, jolla ei oikein joulumieltä pukkaa.. vaikka mä en ole edes töissä.
En tiedä mikä tänä vuonna vaivaa, kun ei sitten millään meinaa päästä tunnelmaan. Ja tosiaan vaikka olen kotosalla ihan vallan, on koti edelleen esimerkiksi vailla kuusta (vaikka se on ollut jo viikon pihalla odottelemassa...) ja paketit paketoimatta.. ja jopa osa ompeluksistakin vielä ompelematta!!! Ja siis kello on 23 aatonaattona...
Miehen kanssa mietittiin tänään kaupassa, että mitäs jos skipataan koko joulu ensi vuonna. Kaikki tuntuu niin tajuttoman turhalta töhellykseltä vaan!!! Ja mä olen sentään aina ollu todella innokas jouluihminen. Mistä tämä turhuuden tunne tulee, en tiiä todellakaan.
Toivon kuitenkin, että huomenna on jonkunlainen joulufiilis .. sinulla sekä itsellänikin.
Kiireestä huolimatta kaunista joulua! Sää ei ainakaan täällä ruoki joulumieltä, eli pitää pysytellä sisällä kuusen tuntumassa. Joulu on tullut aika äkkiä (kuten ehkä minusta aina) joten se on liian pian ohi, mutta silti; miten rakastankaan tätä aikaa!
Tunnelmallista aattoiltaa töiden jälkeen!!
Niin kauniit ja jouluiset kuvat. Joulurauhaa!
Hei kaikille ja ihanaa joulunaikaa teille!
Jenni: Aika on mennyt niin nopsaan töissä, ettei ole oikein ehtinyt virittäytyä jouluun. Mutta jospa se tästä pikkuhiljaa.
Heli: Minäkin olen aina ollut sellainen joulutouhottaja... olen ommellut lahjat itse ja tehnyt kortit sekä koristeet. Mutta nyt ei vaan malta, jaksa eikä kiinnosta. Mutta onneksi joulu tulee toisenakin vuonna :)
Thilda: Meillä on ihana valkoinen joulu... joten puitteet ovat ainakin kunnossa, ja eiköhän se mielikin pikkuhiljaa :)
Lähetä kommentti