Lähden nyt maailmalle. Katsotaan minne saakka riittää myötätuulta. Mutta jonnekin on nyt päästävä, vaikka se on vielä arvoitus, että minne asti ja millä keinolla. Toivon kuitenkin, että matka sujuu alkuperäisten suunnitelmien mukaan... että pääsisin sinne mistä olen haaveillut pitkään ja hartaasti. Nyt vain jää nähtäväksi oliko tällä unelmalla siivet.
24.5.2011
23.5.2011
Tummat pilvet taivaalla
Ja joo-o. Taas on kysymys Islannin tulivuorenpurkauksista. Mikä on todennäköisyys, että tulivuoren purkaus pysäyttää lentoliikenteen? Entäs sille, että matkustat kerran vuodessa ja jo toisen kerran tuhkapilvi on sotkemassa matkaa kyseisenä ajankohtana? Eilen aamuna herättyäni kuulin uutisista Islannin uusimmasta tulivuoren purkauksesta. Ja taas on lennot varattuina torstaille. Nyt ennustellaan tuhkapilvien leviävän Ranskan päälle torstai-perjantaina. Voi kettu! Voiko edes olla totta? Kait tämä pitää kohta käsittää vinkkinä, että parempi pysyä maankamaralla. Mutta nyt peukkuja pystyyn ja katsotaan mihin tilanne etenee.
22.5.2011
17.5.2011
Viherpiiperrystä
Kynnen aluset ovat multaiset. Olen viime päivinä vaalinut taimiani ja siirrellyt yrttien pistokkaita omiin astioihinsa kasvamaan. Basilikassa on jo selkeä yrtille ominainen tuoksu, varsinkin kun niitä suihkuttelee vedellä. Meillä on äidin kanssa oikea vihertaivas huvimajassa, jossa tulevan kesän kukat ja muut kasvit odottelevat ilmojen lämpenemistä. Myös kasvihuoneeni on nyt valmis ja seuraavaksi täytyy ostaa tomaattien, kurkkujen ja kurpitsojen taimet. Olen menossa ylihuomenna kuuntelemaan ammattilaisen vinkkejä siitä, kuinka aloittaa kasvihuone-harrastus. Keräsin myös nokkosenalkuja talteen ja leivoin ensimmäiset vihertävät sämpylät.
9.5.2011
Lintusia
Kankaanpalasista syntyi lintusia. Sellaisia, joilla voi koristaa äitienpäivä-ruusut ja muutkin kukkapurkit. Huomaan, että pidän paljon linnuista, sillä niiden vapaus on kadehdittavaa. Ja kauneus, kaikissa väreissään. Löysin rannalla liikkuessani lokin pesän ja kaksi munaa. Hetken ehdin ihailla kuinka pieni elämänalku oli niin hauraana edessäni. Mutta poistuin toki välittömästi, sillä en halunnut häiritä pesintärauhaa.
8.5.2011
Äiti
Äiti on päivän sana. Santsasin täytekakkuakin juhlan kunniaksi kaksi kertaa. Kissa on väsynyt parin päivän hiirijahdista ja nyt vain nukkuu kuistin sohvalla. Edes ikkunassa pörräävä kärpänen ei häiritse sen unta. Itsekin vain istun auringon lämmittäessä ja kuuntelen naapurin sedän harmonikan soittoa. Haistan ilmassa jo kesän.
7.5.2011
Västäräkistä vähäsen
Meidän korkeuksilla odotellaan vielä hiirenkorvia. Olen ollut tämän viikon lomalla, mutten ole ehtinyt koneelle lainkaan. Kevätpuuhastelut ovat pitäneet kiireisenä.
Minusta tulee tänä kesänä oikea viherpiipertäjä, nimittäin saan oman kasvihuoneen. Näin pitkäaikainen haave toteutuu. Rakenteet ovat jo kasassa ja tämä päivä on mennyt niitä maalatessa. Seinät tehdään nyt ensimmäisenä kesänä muovista, sillä vanhoja ikkunoita ei löytynyt tarpeeksi. Kasvihuonetta ei ollut mahdollista rakentaa omaan pihaan, joten se nousee mummolaan. Sinne, mistä löytyy kasvimaa ja marjapensaatkin. Niinpä kaikkien kasvien kastelu hoituu siinä kerralla. Suunnitelmissa on kasvattaa ainakin tomaattia, kurkkua ja yrttejä. Hihii, olen niin innoissani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



























