25.6.2011

Kesähepene


Esittelen yhden suosikkimekoistani, jonka ompelin ennen Ranskan matkaa. Ryppypuuvillainen, joka on pirtsakan pinkki. Helppo pitää ja suoraan silittämättä päälle eli erittäin helppo matkatessa. Eilen mekko oli sopiva pari pinkeille saappailleni, sillä eihän juhannusaattona pärjätty ilman kumppareita. Laitoimme vanhoihin maitotonkkiin kukkia keskikesän juhlan kunniaksi. Myös koivut koristivat rappusenpieluksia.





24.6.2011

Sen seitsemää sorttia


Kokeilin tänään josko kipeä kurkku parantuisi talviturkin heittämällä. Jos tauti jäisi järveen. Nukuin moneen otteeseen päiväunetkin, sillä viime aikainen säntäily työn lisäksi on tehnyt väsyneeksi. Herkuttelin juhannusaaton kunniaksi kinkku- ja lohipiirakalla. Sekä kaikenlaisilla asiaan kuuluvilla naposteltavilla. Halusin myös hieman hullutella Juhannusyön kunniaksi. Sillä asuuhan minussa pieni taikausko. Ja huominen työpäivä pitää huolen, että olen menossa jo unten maille.

Ihanaa juhannusta kaikille!

22.6.2011

Sadepäivä


Pitkästyttää jo tämä sade. Kosteus menee luiden ytimiin asti ja tuntuu, ettei saa itseään lämpimäksi kuin saunomalla. Mutta tämä taitaa olla juhannusviikolle ominaista. Myös kissa tietää, että on sadepäivä luvassa, sillä aamuisin ei ole kiirettä ulos.

Viikonloppuna pidimme pihakirppistä. Kolusin kaikki kaapit ja nurkat, että saisin hyvää tavaraa taas eteenpäin ja itselle hieman lisää säilytystilaa. Kokemus oli todella positiivinen, vaikka sade meinasi sotkea suunnitelmia. Tilava parveke tarjosi kuitenkin hätäavun ja yllättävän moni ohikulkija löysi paikalle. Nyt tekee mieli taas ommella uusia mekkoja, sillä entiset vietiin käsistä. Semmoinen retrokukkainen kesäpäivän piriste on ainakin suunnitelmissa.

21.6.2011

Hassut tassut





Voi vitsi. Siitä on jo vuosi, kun meille muutti tällainen karvakasa. Hellyttävä suloinen ötökkä, joka tempperamenttisuudellaan on valloittanut minut täysin. Nyt jo pahimmat särmät alkavat hioutua, mutta silti otetaan välillä emännästä ja neidistä mittaa.

19.6.2011

Monaco








Vielä hetkeksi lomakuviin ja Monacoon. Tämä minivaltio sijaitsee näppärästi Nizzan vieressä, joten piipahdimme siellä päivän verran. Oli mielenkiintoista käydä tässä rikkaiden valtakunnassa, mutta tunsin oloni niin turistiksi, ettei paikka saanut sydäntäni sykkimään. Hämmästyttävintä oli oikeasti kuinka pikkuruinen paikka oikeasti on. Mieleenjäävintä oli Rosareie Princesse Gracen ruusupuutarha, jonka valtava määrä ruusulajikkeita oli parhaassa kukassaan.

Olen yrittänyt viivyttää vielä lomatunnelmaa katsomalla Amelién, Pienen Suklaapuodin, Marie Antoinetten leffana ja dokumenttina sekä  Pilvissä leijuen. Olen selaillaillut kirjoja Pariisin taiteesta ja arkkitehtuurista, kaivellut esiin opiskeluaikaiset taidehistorian muistiinpanot sekä harmitellut, että macaron leivokset jäi maistamatta.

15.6.2011

Nizza ♥


Pariisista matka jatkui junalla Ranskan maaseudun halki Nizzaan. Tämä kaupunki valloitti minut täysin. Auringon lämpö rantabulevardilla, upeita huvipursia ja rakennuksia ranskalaisilla parvekkeilla, turkoosina kimaltava Välimeri ja provencelaiskeittiön herkkuja. Ja samassa lomassa taidetta ja historiaa kulttuurinnälkäiselle sekä shoppailua tavarataloissa sekä vanhan kaupungin puodeissa. Voiko enempää enää pyytää. Paitsi, että pääsisin tänne vielä joskus uudelleen :)







13.6.2011

Versailles ♥











Matkan kohteisiin kuului myös Versailles, joka sijaitsee noin 15 km Pariisin keskustasta. Hurmaannuin siellä täysin, sillä linna imaisi mukaansa historian pyörteisiin. Versaillesin huikea barokki tyylinen palatsi on yksi Euroopan suurimmista linnoista. ”Aurinkokuningas” Ludvig XIV siirsi vallankäytön keskipisteen pois Pariisin keskustasta Versaillesin vanhaan metsästyslinnaan ja rakennutti sinne hulppean palatsin, jonka ympärille kehittyi vähitellen kokonainen kaupunki. Versailles on tunnettu upeasta puistostaan, joka käsittää noin tuhannen hehtaaria alueen. Itse linnassa on noin 1300 huonetta, joista tunnetuin on Peilisali.

Kaiken prameuden keskellä hellyttävintä oli Marie Antoinetten Petit Trianon. Versaillesin puiston takamailla sijaitsevan linna oli kuningattaren oma pakopaikka hovi jäykkyydelle. Versaillesissa on kuvattu myös 2006 ilmestynyt Sofia Coppolan superihana elokuva Marie Antoinette. Luulenpa, että kaivelen leffan pitkästä aikaa esille ja katson sen taas uusin silmin. Huomasin myös, että koukutuin Ranskan historiaan, taidesuuntauksiin ja keskeisiin henkilöihin, joten täytyykin ottaa pieni historian kertaus ensihätään.

12.6.2011

Pariisi ♥


Bonjour! Ranskan matka onnistui alkujännitysten jälkeen oikein hyvin. Ensimmäiset kolme päivää nautiskelimme Pariisista. Kaupungista, joka on mielestäni oikeastaan aika vastakohtien kaupunki kauneuden ja kurjuuden tasapainoillessa. Mutta kuitenkin yhtä upea kuin aikaisemmillakin kerroilla. Nyt on taas kierretty pakolliset nähtävyydet, mutta on nähty myös paljon uutta ja ihanaa. Ja paljon nähtävää ja koettavaa jäi myös ensi kerraksi.

Kotiuduin jo alkuviikosta, mutta reissun jälkeen on pitänyt hengähtää. Myös töihin on jo palattu. Tässä teille hieman maistiaisia valokuvasadosta.









Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...