29.11.2011

Huivituunausta







Viime aikoina ompelukone on vaihtunut puikkoihin ja koukkuun. Olen mieluummin istahtanut sohvalle lankakerän kanssa kuin touhunnut kankaiden äärellä. Näin muuton alla olen elänyt pienen kaaoksen keskellä, kun olen pakkaillut jo suurimman osan tavaroista valmiiksi. Niinpä on helpompi tarttua neulomukseen, joka kulkee näppärästi mukana moneen paikkaan.

Näin ollen vanha pitsinen huivi sai uuden ilmeen, kun tuunailin sen reunaan pitsisomisteen. Innostuksen tähän projektiin sain ystävältä, jonka upea huivi hurmasi minut. Omani on hieman kepeämpi versio, sillä huivikin oli ohuempaa neulosta. Juuri tämä on parasta ystävyyssuhteissa, toistemme inspiroiminen ja ohjeiden vaihtaminen. Tällä hetkellä viimeistelyn alla ovat säärystimet ja toiset langat odottavat jo pitkävartisten villasukkien neulomista.


21.11.2011

"Muija"






Tykästyin kovin Marimekon Muija-kankaan uusiin väreihin. Ja siitä syntyi taas mekko. Äidilläkin oli  mekko samaisesta kankaasta silloin minun lapsuudessa :)

15.11.2011

Punainen väripaletti






Eilen leijaili jo viralliset ensilumet. Kiiruhdin tänään metsään ja kävin hakemassa mustikan ja puolukan varpuja jemmaan, ennenkuin ne hautautuvat lumen alle. No, pakkasta on vähän luvassa, mutta tuskin tästä ihan vielä talvea tulee. Katajat ja sammaleet keräsin talteen jo aiemmin ja katajat onkin sidottu jo kransseiksi. Nyt ne odottavat vielä koristeitaan. Tänä syksynä olen selkeästi suunnittelemassa joulua, jonka koristeet syntyvät luonnonmateriaaleista ja erilaisista joulukukista. Haaveissa on erilaisia asetelmia niin sisälle kuin uloskin. Niitä on tarkoitus täydentää lyhdyin ja kynttilöin. Ja kyllähän joulukoristelaatikko pursuaa jos jonkinmoista koristetta, mutta jos nyt malttaisin olla ostamatta yhtään muovihärpäkettä lisää. 

Kamera nappaili tänään hieman punaisia kohteita :)

12.11.2011

Keramiikkaa



 





Sain tällä viikolla uunista keramiikkakurssin ensimmäiset valmiit työt. Olen yhdistänyt niissä itselleni kaksi tärkeää materiaalia, eli saven ja tekstiilin. Painoin kostean saven pintaan kuvioita pitsiliinoilla ja niistä syntyi hauskoja kulhoja. Uusien kupposten lisäksi tein lasituskokeiluja jo kouluaikana tekemiini pitseihin ja nappeihin. Lasituksen lopputulos on aina hiukkasen yllätys, mutta yleensä sävymaailma on hyvin luonnonläheinen. Näitä suloisia nappeja aion käyttää askarteluihin sekä koruihin... ja varmasti osa niistä pääsee mukaan talvitakin tuunausprojektiin.


11.11.2011

Inspiraatiota








Vietin viime viikonlopun tavaten ystäviä ja tuttavia, joita nykyisin näkee aivan liian harvoin. Mutta sittenpä onkin mukava porista kuulumiset ja yrittää muistaa kertoa ne pienetkin tärkeät tapahtumat, joita on sattunut sitten viime näkemän. Oli superkivaa kahvitella, shoppailla ja rakentaa junarataa pienen tärkeän ihmisen kanssa. Ja täydentää taas pitsi- ja nauhavarastoa Kuopion parhaassa nappikaupassa.

Vietin pari yötä myös Jennillä, jonka ihana valkoinen koti on täynnä herkullisia yksityiskohtia. Kamera nappasi sieltä erityisesti värikkäitä asetelmia ja samalla sain taas runsainmitoin vinkkejä omaan asuntoon. Nyt tulevan muuton myötä selkeä sisustusvimma on heräämässä ja pohdin yötä myöten miten laitan tavarat uudessa kodissa, että saan aikaiseksi viihtyisiä tunnelmia. Hih, ihan jo jänskättää!


10.11.2011

Kuura






Parina aamuna ilmassa on ollut selvästi talven tuntua. Valkoinen kuura on peittänyt maan ja kasvuston. Myös aurinko on pilkahdellut paikotellen ja tuonut vähän valoa tähän pimeimpään vuodenaikaan. Kaipaan niin kovasti jo lunta, sillä tämä pimeys vie kaiken energian.

Kuvissa oleva kissaherra on minun ja Inkerin uusi tuttavuus. Kissojen tutustuminen ei ole sujunut oikein kivutta, sillä toinen kokee, ettei vieras ole tervetullut hänen reviirilleen... mikä on täysin ymmärrettävää. Kesän ja syksyn mittaan tehtyjä vierailuja on värittänyt sähinä, murina ja pienet tappelutkin. Mutta voi, molemmat ovat niin ihania ja lutusia kun ovat omillaan. Saas nähdä saadaanko näistä kavereita ollenkaan.

Meillä Inkerin kanssa on tässä pieni pakkailu käynnissä, sillä muutamme joulukuun alussa uuteen kotiin. Löytyi ihana pieni asunto, jossa on mm. oma sauna ja olohuoneessa takka. Yläkerran parvelle saan tehtyä itselleni työpisteen, jonne saan laitettua esille kaiken käsityölaiselle tarpeellisen tavaran. Odotan myös kovasti, että pääsen laittamaan sinne joulua... olen selaillut ahkeraan joululehtiä sekä etsinyt vinkkejä ja ideoita värikkääseen joulutunnelmaan. 

8.11.2011

Arjen designia





Hihkaisin ihastuksesta kaupan maitohyllyllä, sillä Valion maitopurkit ovat saaneet uudet ilmeet. Olen rasvattoman maidon suurkuluttaja ja ilokseni huomasin, että suosikkituotteeni kylkeä somistaa Klaus Haapaniemen folkkishenkinen design-kissa. Kuvituksessa on samaa henkeä kuin Taika-astioissa, jotka myös ovat Haapaniemen käsialaa. Näitä purkkeja ei raaski pistää pois tyhjänäkään. Täytyy laittaa muutama jemmaan, jos jotain kivaa niistä keksisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...