Olen koettanut etsiä joulumieltä, sillä se on nyt jotenkin hukassa. Viime viikot ovat menneet hulinalla, enkä ole ehtinyt edes kameraan tarttua. Uusi koti alkaa olla pikku hiljaa kuosissaan. Eniten olen innoissani työtilasta, jonne saan levittäytyä kaikkien tarvikkeitteni kanssa. Joulutunnelmaa olen hakenut punaisista yksityiskohdista, joulukukkasista ja tontuistakin.
Suurin syy joulumielen piileskelyyn lienee se, että olen kaikki joulunpäivät töissä, aattonakin. Näin ollen en osaa virittäytyä oikeaan tunnelmaan. Tänä vuonna jäi joulukortit tekemättä ja joululahjatkin ovat pitkälti markettien tarjonnasta valittuja. Muutama paketti on vielä käärimättä, joten jospa pääsen virittäytymään oikeaan fiilikseen laittamalla samalla joululaulut soimaan ja lämmitän muutaman mukillisen höyryävän kuumaa glögiä. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun istahdan aattona joulupöydän ääreen, luulen, että saan itselleni edes ripauksen joulutunnelmaa.