Hieman kuulumisia käsityörintamaltakin. Syyssävyihin sopiva pikkukassi syntyi Marimekon Muija-kankaasta. Leikkasin kassin osat jo viime syksynä, kun tein samaisesta kankaasta itselleni mekon. Jostain syystä kassintekele unohtui käsityötarvikkeiden joukkoon ja siitä oli tulla ikuisuusprojekti. Löysin kuitenkin kassin osat muuton yhteydessä ja päätin tehdä sen viimein valmiiksi.
Kassin malli on Tanya Whelanin Ava, joka kääntökassi. Olen tehnyt näitä kasseja aiemmin kaksi kappaletta eri kankaista. Mallin hihnat ovat vaan yllättävän työläät, sillä sisä- ja ulkopuolen tikkaus pitää osua kohdilleen yhdellä ompeleella. Tein tällä kertaa kassin sisäosan päinvastaisella värityksellä, niin voin valita joko tummempaa violettia tai pirteämpää pinkkiä mielialan sekä muun asun mukaan.



12 kommenttia:
aivan ihana!
Onpa kaunis! Olet sinä kyllä taituri käsistäsi!
Ilo piipahtaa luonasi, niin ihanan tunnelmallisia posteja edelläkin. Ja upeat reissukuvat!
Voi hyvin♥
your bag seems so perfect!!!
Brava! xxx Alessandra
Kaunis kassi! Hantaakit todellakin näyttävät työläiltä, mutta hienosti olet onnistunut.
Teetkö noita kasseja myös myyntiin? Ihana tuo sinun kassi on.
Todella nätti. Teitkö kaavatkin itse? :)
Katjainkeri: Kiitos!
Hannah: Mukavaa tuottaa toisille hyvää mieltä valokuvien välityksellä... tervetuloa uudelleen! Ja hyviä vointeja ja auringonpaistetta myös sinulle ♥
Alessandra: Thank you!
AnuElina: Juu, kyllähän niiden hantaakien kanssa sai taas useamman tunnin nyhrätä... mutta hyvin onnistuivat :)
Sirkkis: Kiitos sinullekin! En ole tehnyt näitä sarjana myyntiin, mutta jos joku todella sellaisen omakseen haluaa, niin mielelläni minä sellaisen teen. Laita vaan sähköpostia mikäli kiinnostaa... kangastoiveita yms.
Sanni: Kaava on siis Tanya Whelanin Ava-laukku. Laitoin postaukseen linkin Etsy-kauppaan, mistä olen itse kaavan ostanut :)
Kaunista. Ei kyllä minulta onnistuisi.
Onpa kaunis kassi, mukavan erilainen.
Onpa iloinen laukku, kiva malli! Itse olen ihan tunari ompelukoneen käytössä, kiva katsella kun toiset saa noin siistiä jälkeä...
Laukku on supersöpö!
-elli-
Ihana kassi, mahdatko tehdä ihan myyntiin asti? Olisin kiinnostunut...
Lähetä kommentti