15.5.2012

Puunausta





Ilmassa leijuu mäntysuovan tuoksu ja kädet ovat aivat mummon ryppyiset, nimittäin olen tänään puunannut ja kuurannut. Aamupäivästä kävimme siivoilemassa mummolan kesänviettopaikkaa talven jäljiltä kuntoon. Ja iltapäivästä pääsin uuteen asuntooni.

Olin onnekas, sillä tuleva asuntoni on tyhjillään ja sain jo avaimetkin sinne. Näin ollen pääsen jo siivoilemaan ja kantamaan tavaraa pikkuhiljaa. Olen sattunut olemaan onnekas muuttojen suhteen, ettei koskaan ole tarvinnut kiireellä siirtää tavaroita paikasta toiseen. Niinpä kuurasin ajan kanssa keltaisen keittiöni muuttovalmiiksi. Pieni himosiivooja nosti taas päätään.  Ensi viikolla asuntoon tehdään vielä pienoista pintaremonttia, ja sitten pääsen kantamaan huonekalut uuteen kotiin.

Hih, olen innoissani :)


13.5.2012

Päivän sana



** ÄITI **

11.5.2012

Reunassa





Viime aikoina käsityörintamallakin on ollut hiljaista. Vain pieniä ompelutöitä sekä virkkauksia on tullut tehtyä. Niistä yksi on jälleen vanhan huivin tuunaus pitsireunuksella. Hieman lilaa ja petroolia violetin kaveriksi. Tämä huivi menee suoraan kesävarastoon odottelemaan syksyn tuloa, sillä kelit taitavat olla jo liian lämpimät paksulle villahuiville.

Sain tänään uuden asunnon. Eli taas tavarat olisi laitettava laatikkoon ja siirrettävä kuun lopussa uuteen osoitteeseen. Nykyiseen kämppään muuttaessa tiesin tämän asunnon olevan vain väliaikainen... ja siksi varmaan en siihen oikein kotiutunutkaan. Lisäksi liian monta itkua on tässä asunnossa pitänyt itkeä, että sitä oikein toivoo maiseman vaihdosta ja uutta alkua. Näitä typeriä päänsisäisiä juttuja kylläkin. Jospa nyt olisi luvassa hieman pysyvyyttä ja levoton mieli saisi rauhaa.


10.5.2012

Ciao!





Kevät saapui ihan huomaamatta, kuin silmänräpäyksessä. Ilmassa on ollut paljon muutosta ja suunnat ovat olleet välillä totaalisesti hukassa. Sillä elämä osaa yllättää aina - niin ilolla kuin surullakin. Ja siihen lastiin, kun lisätään vielä oma levottomuus ja muutoksen halu, niin välillä pakka on ihan sekaisin. Meni myös pitkän aikaa, etten koskenutkaan kameraan. Ja niinpä blogikin on ollut hieman heitteillä. Mutta täällä minä taas olen.

Ja haluan jakaa teille ainakin yhden iloisen asian, sillä toteutin yhden haaveeni - Italian. Palasin juuri reissusta, ja nyt kamera pursuaa otoksia Roomasta, tuosta ikuisesta kaupungista, jossa historia odottaa jokaisen nurkkauksen takana. Jahka saan lajiteltua kuvat koneelle, niin esittelen niitä täälläkin.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...